LADY PERCY.
Pois tästä sodast' olkaa, Herran tähden!
Sananne, isä, kerran ennen söitte,
Kun enemmän se velvoitti kuin nyt:
Kun Percynne, kun kallis Henrikkini
Loi monet katseet Pohjaan, nähdäksensä
Isänsä apujoukot, mutta turhaan.
Ken silloin vaati teitä kotiin jäämään?
Siin' ehtyi kahden maine, isän, pojan.
Isänpä maineen kirkastakoon taivas!
Poikanne maine, se niin säkenöitsi,
Kuin sinitaivaalt' aurinko; sen loiste
Englannin koko ritariston johti
Urosten töihin; kuvastin hän oli,
Miss' aateliset nuoret peilailivat.
Ken niin kuin hän ei käynyt, oli rampa;
Ja sorahdus, jok' oli virhe hällä,
Se tuli sankarien ihanteeksi;
Ne, joilla puhe oli vieno, tyyni,
Tät' aimo lahjaa väärin käyttivät,
Vaan häntä matkiakseen. Kieleen, käyntiin,
Elämän tapaan, mielihuvituksiin,
Sotataitohon ja veren-oikkaan nähden
Hän oli ohje, peili, kirja, malli,
Jot' apinoittiin. Ja tuon miesten ihmeen,
Tuon jumaloidun, tuon te jätitte,
Väistyitte tuosta väistymättömästä,
Jok' epäedukseen sai sodan julmaa
Jumalaa katsella ja pitää puoltaan,
Kun mikään muu kuin Hotspur-nimen kaiku
Ei kestänyt; — näin hänet jätitte,
Oi, älkää henkeään nyt solvatko
Sill', että muille paremmin kuin hälle
Sananne pidätte! Ne jättäkää!
On vahva marsalkin ja piispan voima:
Jos puolet siit' ois armaallani ollut,
Nyt Hotspuria kaulaisin ja Monmouth
Makaisi haudassansa.
NORTHUMBERLAND.
Kirousta!
Miehuuden multa riistät, tytär kaunis,
Kun uudelleen sa revit vanhaa haavaa.
Nyt vaara etsiä mun täytyy, muuten
Se etsii minut toiste, kun en ole
Näin varustettu.
LADY NORTHUMBERLAND.
Pakoon Skotlantiin,
Siks että aateli ja nostoväki
On hiukan saanut voimiansa koittaa!
LADY PERCY.
Jos etua he saavat, silloin heihin
Te liittykää kuin teräksinen vanne
Lujuutta lujittain; mut, Herran tähden,
Ensinnä antakaatte heidän koittaa.
Niin teki poikanne, se sallittiin;
Niin tulin minä leskeks, eikä kyllin
Nyt elämäni riitä kastelemaan
Silmäini kyynelillä muistokukkaa,
Ett' itäis se ja pilviin kohoaisi
Tuon jalon puolisoni muisteloksi.
NORTHUMBERLAND.
Pois sisään tulkaa. Nyt on mieli mulla
Kuin luode korkeimmilleen paisuneena;
Se seisoo, valumatta puoleen, toiseen.
Tavata arkkipiispaa tahtoisin,
Mut tuhansia syit' on estämässä.
Pois menen Skotlantiin ja sinne jään,
Siks kunnes aika käskee kääntymään.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Lontoo, Huone Metsäsianpään ravintolassa Eastcheapissa.
(Kaksi viinuria tulee.)
1 VIINURI.
Mitä hittoja sinä tuossa tuot? Ritari-ispinöitäkö? Tiedäthän, ettei
Hannu ritari pidä ritari-ispinöistä.