FALSTAFF.
Niin, herra Tyhjänen, me olemme kuulleet sydänyön kellon läppäyksen.
TYHJÄNEN.
Olemme, olemme, olemme, niin, totta vieköön, olemmekin, sir John!
Tunnussanamme oli: "Hei, pojat!" — Tulkaa pois ruoalle, tulkaa! — Oi,
mitä päiviä olemme pitäneet! — Tulkaa, tulkaa!
(Falstaff, Tyhjänen ja Mykkänen menevät.)
MULLI. Rakas herra korpraali, auttakaa minua ystävänä; tässä teille neljä kymmenkillinkiä Ranskan kruunuissa. Totta totisesti, herra, ennen menen hirteen, kuin menen mukaan. En kuitenkaan, omasta puolestani, siitä välitä, vaan pikemmin sen tähden, ettei ole minulla halua, ja tekisi, omasta puolestani, mieli jäädä ystävien pariin, muuten herra, en siitä, omasta puolestani, suuresti välitä.
BARDOLPH.
Hyvä; astu syrjään.
HOMEINEN. Ja hyvä herra korpraali kapteeni, auttakaa minua ystävänä vanhan äiti-muorini tähden; hänellä ei ole ketään, joka häntä vaalisi, kun minä olen poissa; ja eukko on vanha, eikä voi itse itseään hoitaa. Saatte neljäkymmentä, herra.
BARDOLPH.
Hyvä; astu syrjään.
KITU. En maarinkaan minä puolestani siitä välitä; ihminen kuolee vaan yhden kerran; — me olemme Jumalalle kuoleman velkaa; — jos se on sallittu, hyvä on; jos ei, hyvä sekin. Kukaan ei ole liian hyvä palvelemaan ruhtinastaan; ja, kävi kuinka kävi, se, joka tänä vuonna kuolee, on toisena siitä kuitti.
BARDOLPH.
Hyvin sanottu; sinä olet kelpo mies.
KITU.
En maarinkaan minä tahdo olla halpamielinen.