PRINSSI HENRIK.
Jos ilosta hän sairas on,
Niin rohdoitta hän parantuu.
WARWICK.
Vait, loordit! — Hiljemmällä, prinssi hyvä!
Isänne, kuningas nyt kaipaa unta.
CLARENCE.
Vetäytykäämme toiseen huoneeseen.
WARWICK.
Suvaitsetteko tulla, prinssi?
PRINSSI HENRIK.
En;
Kuninkaan luona valvoa ma tahdon.
(Kaikki poistuvat paitsi prinssi Henrik.)
Päänalusella tuossa miksi kruunu,
Noin häiritsevä vieruskumppani?
Kultainen murhe, kimmeltävä huoli,
Jok' öitä valvotat ja unen portit
Lyöt seljällensä! — Senkö kera nukkuu!
Mut ei niin makeaa, niin raitist' unta
Kuin se, jok', otsallansa halpa riepu,
Yökauden kuorsailee. Oi, majesteetti!
Sa kantajaasi ahdistat, sa olet
Kuin kesähelteess' uljas sotisopa,
Mi suojatessaan paahtaa. Hengen ovell'
On tuossa pieni liikkumaton höyhen;
Jos hengittäisi hän, niin utu hento
Pois lentäisi. — Kuningas, isä armas!
Tuo raitist' unta on; se uni monen
Kuninkaan päästä on tuon kultavanteen
Erottanut. Mun velkanani sulle
On kyyneleet ja syvä lapsen murhe,
Jonk', isä kallis, täysin sulle maksaa
Veri ja rakkaus ja pojan hellyys;
Sun velkas mulle on tää valtakruunu,
Jonk' olen, arvoon, vereen nähden, lähin
Perijä minä. Kas, se tässä istuu,
(Panee kruunun päähänsä.)
Turvissa taivaan! Mailman pane voima
Nyt yhteen jättikäteen, mult' ei voita
Se tätä syntykunniaa. Sen sulta
Ma sain, ja omani sen saavat multa.
(Menee.)
KUNINGAS HENRIK.
Warwick! Gloster! Clarence!
(Warwick ja toisetkin palajavat.)
CLARENCE.
Kuningasko kutsuu?
WARWICK.
Mit', armo, tahdotte? Kuin voitte, herra?