ORLEANS.
Te olette kumpaankin nähden niin varattu kuin mikään prinssi konsanaan.
DAUPHIN. Kuinka tämä yö on pitkä! Minä en vaihtaisi ratsuani mihinkään toiseen neljän jalan kulkevaan. Ah ça! Se ponnahtaa maasta, kuin olisi se jouhilla täytetty, le cheval volant, Pegasus, qui a les narines de feu. Kun sillä ratsastan, niin lennän kuin haukka; se kiitää ilmassa; maa laulaa, kun se sitä koskettelee; huonoinkin sarvikalvo sen kaviossa on sulosointuisempi kuin Hermeen huilu.
ORLEANS.
Se on muskottipähkinän karvainen.
DAUPHIN. Ja tulinen kuin inkivääri. Se on elukka Perseusta varten; pelkkää ilmaa ja tulta; maan ja veden jäykkiä alkuaineita siinä ei huomata muuta kuin sen tyyni säyseys, kun ratsastaja nousee sen selkään. Se on todellakin hevonen, se! Kaikki muut konit ovat raavaselukoita sen rinnalla.
KONNETAABELI.
Tosiaankin, mylord, se on mitä täydellisin ja oivallisin hevonen.
DAUPHIN. Se on kaikkien ratsujen kuningas; sen hirnunta on niinkuin valtiaan käsky, ja sen ryhti vaatii kunnioitusta.
ORLEANS.
Riittää jo tämä, hyvä lanko.
DAUPHIN. Ei, siinä ihmisessä ei ole älyä, joka ei leivosen noususta alkain lammasten karsinoimiseen asti voi vaihetellen ja arvokkaasti ratsuani ylistellä; se aine on niin yltäkylläinen kuin meri; muuta merenhiekka kaunopuheisiksi kieliksi, niin on ratsustani niille kaikille kyllin puheainetta. Se on sen arvoinen, että valtiaan sopii siitä puhua, ja valtiaan valtiaan sillä ratsastaa, ja koko maailman, niin tunnetun kuin tuntemattoman, syrjäyttäen kaikki muut toimensa, sitä ihmetellä. Kirjoitin kerran sen ylistykseksi sonetin ja alotin näin: "Oi, luonnon ihme!" —
ORLEANS.
Olen kuullut sonetin eräälle lemmitylle näin alkavan.
DAUPHIN. Varmaankin mukailu siitä, jonka minä kirjoitin juoksijalleni; sillä ratsuni on minun lemmittyni.