(Miekankalsketta. Kuningas Henrik tulee
sotajoukkoineen; Exeter ynnä muita.)
KUNINGAS HENRIK.
Työ oiva tehty, uljaat kansalaiset,
Mut viel' ei kaikki: voitto viel' ei meidän.
EXETER.
Terveiset Yorkin teidän armollenne.
KUNINGAS HENRIK.
Elääkö setä York? Näin kuinka hän
Kolmasti kaatui tunnin kuluessa
Ja nousi kolmasti ja taistel' yhä,
Verissä kypärästä kannukseen.
EXETER.
Ja siinä korussaan nyt urho uljas
Somistaa kenttää; vierustoverina,
Ja kunniakkaat haavat kaunisteena,
Suffolkin jalo kreivi myöskin makaa.
Kuol' ensin Suffolk; hurmeen huolittamaa
York, rikki rouhittuna, lähestyi,
Sivelti partaa, suuta antoi haavain,
Jotk' otsass' ammottivat verisinä,
Ja huusi ääneen: "Varro, rakas Suffolk!
Sua henken' halaa seuraks taivaaseen;
Oi, rakas sielu, sieluani varro,
Niin että sylitysten lentäisimme,
Niinkuin me kunniankin kilpakentäll'
Olimme aina ritaruudess' yhtä!"
Nyt siihen saavuin, häntä rohkaisin,
Hän katsoi mua silmiin, hymyili,
Ojensi kättään, tarttui raukeasti
Mun käteeni ja sanoi: "Rakas loordi,
Jäähyväiseni viekää herralleni!"
Nyt kääntyi, haavoitetun käden kiersi
Suffolkin kaulaan, huulet huuliin painoi;
Ja näin hän kuolemalle kihlattuna,
Verensä sinetillä vahvisti
Jalosti päättynehen ystävyyden.
Niin kaunist' oli tuo; se nämä vedet
Minusta pusersi, vaikk' estää koitin;
Mut miestä siihen minussa ei ollut,
Ja koko äitini nyt tuli silmään,
Ja kyyneleet mun valtas.
KUNINGAS HENRIK.
Teit' en moiti;
Kun kuulen tuon, niin silmäin sumeus
Mun täytyy voittaa, muuten nekin tulvii. —
(Miekankalsketta.)
Mut kuulkaa! Mitä uutta rymäkkää?
Hajonneet joukkonsa on Ranska koonnut;
Siis kaikki sotavangit tapettakoon!
Se käsky kuuluttakaa.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Toimn kohta tappelutamurta.
(Miekankalsketta. Fluellen ja Gower tulevat.)