KUNINGAS JUHANA.
Sep' uljaan kelpo ylimyksen kieltä! —
Jälestä mene; sanan viejä ehkä
Minun ja paarein välillä on tarpeen;
Se sulle työksi.
SANANSAATTAJA.
Mielityöksi, herra.
(Menee.)
KUNINGAS JUHANA.
Vai äiti kuollut!
(Hubert palajaa.)
HUBERT.
Ruhtinaani, kuulin,
Ett' yöllä oli nähty viisi kuuta;
Alallaan oli neljä; viides näitä
Kummasti pyörähdellen kierteli.
KUNINGAS JUHANA.
Viis kuuta?
HUBERT.
Vanhukset ja vanhat eukot
Kaduilla ennustavat siitä turmaa.
Arthurin kuolema on kaikkein suussa;
Sen kuullessaan he huiskuttavat päätään
Ja toisiensa korvaan kuiskivat;
Puhuja kuulijan käy ranteeseen,
Ja kuulija nyt tekee kauhun liikkeen,
Rypistää otsaa, nyökkää, silmin mulkoo.
Näin sepän, palja kourassa hän seisoi,
Alasimella raudan jäähtyessä,
Suu auki uutist' ahmi räätäliltä;
Tää, mittapuu ja sakset kädessä,
Jalassa tohvelit, — jotk' erehtyen
Hädissään oli pannut väärään jalkaan —
Huhusi tuhansien ranskalaisten
Kent'issä tappotanass' olevan;
Nyt toinen laiha, ryöttä kästyöläinen,
Puheeseen puuttuin, maini prinssin surman.
KUNINGAS JUHANA.
Miks tuolla mua koitat peljättää?
Miks Arthurin sa surmast' aina hoet?
Sun kätes hänet tappoi; mulla oli
Syy vahva surmaa hälle toivoa,
Mut sull' ei mitään syytä häntä tappaa.
HUBERT.
Ei mitään? Ettekö mua käskenyt?