KUNINGAS JUHANA.
Kirous kuningasten, että heillä
On orjia, jotk' oikust' aiheen saavat
Murtauta hengen kotiin veriseen,
Ja joille vallan otsanrypistyskin
On laki, joka tuiman majesteetin
Tuo mielen ilmi, vaikka kenties oikku
Sen aiheutti, eikä tosi aie.
HUBERT.
Täss' ovat kätenne ja sinettinne.
KUNINGAS JUHANA.
Oi, maan ja taivaan välillä kun tehdään
Viimeinen tili, silloin kadotukseen
Mun tuomitsee tuo sinetti ja käsi!
Pahasti tehdään moni työ, kun nähdään
Pahoille töille välikappaleita.
Jos tarjona et sinä oisi ollut,
Mies, jonka luonnon käsi merkinnyt,
Valinnut, leimannut on herjan töihin,
Tää murha mulle ei ois mieleen tullut.
Mut kun näin hirmumuotos ja sun keksin
Veriseen konnantyöhön sopivaksi
Ja halukkaaksi moiseen vaaran toimeen,
Niin Arthurin ma surmast' annoin vihjan,
Ja sinä, kuninkaan kun armoon pyrit,
Et prinssin murhaa tunnollesi pannut.
HUBERT.
Kuningas hyvä, —
KUNINGAS JUHANA.
Päätäsi jos oisit
Vain pudistellut, tai vain kavahtanut,
Kun hämärästi lausuin aikeeni,
Tai epäilyksen katseen minuun luonut,
Näin multa selvää kieltä vaiteloiden,
Häpeäst' oisin mykäks vaiennut
Ja sinun kammostasi kammostunut.
Mut sinä ymmärsit mun vihjani
Ja vihjaten taas haastoit synnin kanssa,
Hillittä sydämmesi suostumuksen
Ja raa'an kätes annoit tekoon, jota
Nimittää kammoi kumpaisenkin kieli.
Pois silmistäni! Älä koskaan palaa!
Mun jättää loordit, valtakuntaa uhkaa
Jo porteillani vieraan vallan joukot
Myös tässä lihan yhteiskunnassa,
Veren ja hengityksen valtaamassa,
Sisällist' eripuraa, vihamieltä
On tunnon välillä ja langon surman.
HUBERT.
Muut viholliset maasta häätäkää,
Ma teille rauhan teen ja sielullenne.
Nuor' Arthur elää; tämä käsi tässä
On viaton ja neitseellinen käsi,
Ei vielä veritahrain purpuroima.
Ei tähän poveen ole vielä päässyt
Kamala murhanaatoksenkaan tunne.
Minussa luontoa te herjasitte;
Jos jylhä onkin ulkomuotoni,
Se mielen toki kätkee liian hellän
Teurastamahan viatonta lasta.
KUNINGAS JUHANA.
Arthurko elää? Joutuun paarein luo!
Vihansa hehkuun vala tämä tieto
Ja kuuliaisiks heidät taltuta.
Suo anteeks, että kiihkossani koskin
Sun muotoosi; mun vimma sokaisi,
Ja silmä, verinäön harhaa täynnä,
Sun näki häijymmäksi, kuin mit' olet.
Ei, älä vastaa! Linnaani nyt kutsu
Vihaiset loordit kiirehimmän kautta.
Hidas on pyyntö, joudulla sit' auta.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Sama paikka. Linnan edusta.