SALISBURY.
Sir Richard, mitä aattelette te?
Lukenut oletteko, nähnyt, kuullut?
Tai aatellako voinut? Aatellutko
Sen näkevänne, minkä silmin näette?
Aatellut moista, jos sit' ette näkis?
Tuo itse latva, huippu, kruunu on,
Niin, kruunun kruunu murhan kilvessä;
Se kurjin konnantyö on, hurjin raakuus,
Verisin ilkiteko, millä koskaan
Sokea, kaihisilmäinen on vimma
Hellästä säälist' itkun irti saanut.
PEMBROKE.
Kaikk' entismurhat tämä oikeuttaa,
Se vertaa vailla on, niin yksinäinen,
Ett' ihan pyhittää ja hurskauttaa
Tulevat syntymättömätkin synnit;
Muu kuolettava verenvuodatus
Tään inhan teon rinnall' on vain pilaa.
BASTARDI.
Se kirottu ja verinen on työ
Ja raskaan käden jumalaton teko,
Jos on sen teon mikään käsi tehnyt.
SALISBURY.
Jos on sen teon mikään käsi tehnyt? —
Me näimme haameen siitä, mitä tulis:
Tää Hubertin on käden ilkityötä,
Kuninkaan juonia ja toimia.
Alamaisuuteni nyt irti sanon,
Tään armaan elon raunioilla polvin,
Sen hengettömään jalouteen hengin
Valani suitsutetta, pyhän valan,
Ett' ennen mailman iloja en maista,
En nautinnon mua anna saastuttaa,
En lepohon ja mukavuuteen vaivu,
Kuin olen koston arvokoristeilla
Ma tämän käden jalostuttanut.
PEMBROKE ja BIGOT.
Sielumme siihen hartaudella yhtyy.
(Hubert tulee.)
HUBERT.
Palavin kiirein teitä etsin, loordit.
Kuningas kaipaa teitä: Arthur elää.
SALISBURY.
Oi, rietas tuo ei kalmaa punastu!
Pois, inhoittava konna! Väisty täältä!
HUBERT.
En ole konna.
SALISBURY (paljastaen miekkansa).
Ennätänkö lain?