ALBANIAN HERTTUA.
Joudu, jos on henkes kallis.
(Edgar lähtee.)
EDMUND.
Mult' on ja vaimoltanne käsky hällä
Cordelia vankihuonehessa hirttää
Ja syyttää, että epätoivost' itse
Hän surmas itsensä.
ALBANIAN HERTTUA.
Jumalat häntä varjelkoot! — Pois tuo!
(Edmund kannetaan pois.)
(Lear palajaa kantaen sylissään kuollutta Cordeliata.
Edgar, sotaherroja ja muita tulee.)
LEAR.
Uliskaa, ulvokaa ja vonkukaa! —
Oi, kivest' oletten! Jos teidän silmät
Ja kielet mulla ois, niin taivaan holvit
Parusta särkyis! — Ijäks on hän mennyt! —
Ma tiedän, eloss' onko ken vai kuollut:
Hän kuollut on kuin maa. — Hoi, peili tänne;
Sen pinnan hengellään jos himmentää hän,
Hän silloin elää.
KENTIN KREIVI.
Tämäkö se on
Se ennustettu loppu?
EDGAR.
Nääkö kauhut
Sen enteitä?
ALBANIAN HERTTUA.
Tää häviö ja hukka?