ANNA.
Paetkoon rauha sinun makuumailtas!
GLOSTER.
Niin tekee, kunnes makaan teidän luona.
ANNA.
Ma toivon vaan.
GLOSTER.
Ma tiedän sen. — Mut, Anna, —
Purevaa tätä sanasutka-kiistaa
Kalsompaan äänitapaan vaihtaaksemme —
Syy Plantagenetien äkkisurmaan,
Niin Henrikin kuin Edwardin, se eikö
Lie moitittavampi kuin itse teko?
ANNA.
Sin' olit syy ja kirottu myös teko.
GLOSTER.
Sulonne tähän tekoon oli syynä,
Sulonne, joka unessa mua kiusas
Käsiksi käymään koko mailman surmaan
Vaan hetken ilost' iharinnoillanne.
ANNA.
Jos uskoisin sua, murhamies, niin raastais
Sen sulon poskiltani pois nää kynnet.
GLOSTER.
Nää silmät moist' ei sietäis sulon hukkaa;
Mun nähteni sit' ette turmeleisi;
Siit' elvyn niin kuin mailma auringosta;
Mun päiväni se on, mun elämäni.
ANNA.
Yö päivälles, ja surma elämällesi.
GLOSTER.
Äl' itseäsi kiroo, sulo luomus:
Kumpikin olet.