ANNA.
Sua oma verivimmas ärrytti,
Jok' uneksi vaan aina teurastusta.
Tapoithan tämän kuninkaan.
GLOSTER.
Sen myönnän.
ANNA.
Vai myönnät, mäyrä? Myöntäköön myös Luoja,
Ett' ilkityöstäs kadotukseen joudut!
Oi, lempeä hän oli, jalo, hurskas.
GLOSTER.
Siis omiansa taivaan kuninkaalle.
ANNA.
Hän taivaass' on, mut sinne sin' et tule.
GLOSTER.
Mua kiittäköön, kun autoin häntä sinne;
Hän sopii sinne paremmin kuin maahan.
ANNA.
Ja sinä sovit parhain helvettiin.
GLOSTER.
Viel' yhteen paikkaan, — saanko sanoa?
ANNA. Niin, vankityrmään.
GLOSTER.
Teidän makuusuojaan.