ANNA.
Rumempi kuin voi aatellakaan mieli,
Sill' itses puolustat, ett' astut hirteen.
GLOSTER.
Mun syyhyn saattais moinen epätoivo.
ANNA.
Mut epätoivo tuo sua puolustaisi;
Näin koston ansaitun sa itse saisit,
Jok' ansiottomasti muita tapoit.
GLOSTER.
Mutta entä, jos en tappanutkaan heitä?
ANNA.
Niin eläisivät; mutta kuolleit' ovat
Ja sinun kauttas, hornan palkkalainen.
GLOSTER.
En miestäs surmannut.
ANNA.
No, siis hän elää,
GLOSTER.
Ei, kuollut on hän: Edward hänet tappoi.
ANNA.
Sen valehtelit omaan päähäs, herja:
Sen verenpä sen näki Margareeta
Sun murhaveitsestäsi höyryvän,
Jonk' oisit hänen rintahansa syössyt,
Jos iskua ei torjunut ois veljes.
GLOSTER.
Mua hänen herjakielens' ärrytti,
Mun, syyttömän, kun päähän syyn hän syyti.