ANNA.
Kah! Vapisette kaikki! Pelkäättenkö?
Ah! Teit' en moiti, kuolevia teitä:
Pirua kuolevaisen silm' ei siedä, —
Pois, sinä hirvittävä hornan airut!
Vallassas oli vaan tuon kuolleen ruumis,
Mut hänen sieluaan et saa; siis, poistu!
GLOSTER.
Sulo pyhimys, noin älä noidu, hurskas!
ANNA.
Ruma perkel, älä häiri, Herran tähden!
Täst' onnen maasta helvetin sa teit,
Kiroilla, tuskan huudoilla sen täyttäin.
Jos ilo sull' on nähdä inhat työsi,
Niin tuoss' on teurastustes taidon näyte. —
Oi, herrat, nähkääs: Henrik vainaan haavat
Suuns' avaa jäykän uuteen veren vuotoon!
Punastu, häpee, rujo luodenkanto,
Kun läsnäolosi saa kylmät, tyhjät
Ja verettömät suonet verestämään:
Tekosi luonnoton ja petomainen
Tään perin luonnottoman tulvan nostaa. —
Jumala, joka loit tän veren, kosta!
Maa, mantu, joka joit tän veren, kosta!
Murhaajan päähän nuoles iske, taivas!
Maa, ratkee, niele hänet elävältä,
Kuin veren nielit hyvän kuninkaankin,
Tuon hornan palkkalaisen teurastaman!
GLOSTER.
Rakkauden ohjett' ette tunne, rouva:
Hyvällä pahaa kosta; sitä siunaa,
Ken sua kiroo.
ANNA.
Konna, sin' et tunne
Lakia Jumalan etk' ihmisten;
Pahinkin peto tuntee säälimystä.
GLOSTER.
Mut minä en, ja siis en ole peto.
ANNA.
Oo, ihme: perkeleetkin puhuu totta!
GLOSTER.
Ihmeempää, että enkelit noin raivoo. —
Jumalan ihanainen naiseksi,
Suvaitkaa luulluista mun synneistäni
Täss' edessänne täysin puhdistaita.
ANNA.
Ruttoinen vihalainen mieheksi,
Suvaitse tietyistä sun synneistäsi
Mun täysin kirota sua, kirottua.
GLOSTER.
Somempi kuin voi mainitakaan kieli,
Suvaitkaa hetki mulle puolustukseen.