RICHARD.
Vai niin; se hyvä. —
Pikari viiniä! Ei enää mulla
Tuot' ole mieltä hilpeää kuin ennen,
Ei samaa hengen pontta. — Laske tuohon. —
Käsillä onko paperi ja muste?
RATCLIFF.
On, armollinen herra.
RICHARD.
Hereillä pidä vahdit. Menkää täältä.
Telttaani tule, Ratcliff, puol'yön aikaan
Ja yllen' asu auta. — Menkää, sanon.
(Kuningas Richard vetäytyy telttaansa. Ratcliff
ja Catesby poistuvat.)
(Richmondin teltta avautuu, josta näkyy hän itse
ja hänen sotamiehensä y.m.)
(Stanley tulee.)
STANLEY.
Kypäris onni kruunatkoon ja voitto!
RICHMOND.
Elatus-isä jalo, sulle suokoon
Yö synkkä kaiken voitavansa lohdun!
Sanohan, kuinka jaksaa rakas äiti?
STANLEY.
Mun kauttani sun äitisi sua siunaa,
Rukoillen hyvää aina Richmondilleen.
Se siitä. — Hetket hiljaiset jo rientää,
Idässä pimeys juovittuu ja taittuu.
Lyhveen, sillä lyhyytt' aika vaatii,
Varustu taistoon varhain huomenelta,
Ja onnes heitä veri-iskujen
Ja surmaa tuijottavan sodan varaan.
Sen, minkä voin, — en voi, näet, mitä soisin, —
Ma ensi tilass' aikaa koitan pettää
Ja sua tässä vaaraleikiss' auttaa;
Mut liiaks puoltasi en pitää tohdi,
Jos nähdään se, niin nuori veljes Yrjö
Isänsä nähden heti mestataan.
Hyvästi! Kiireinen ja arka aika
Meilt' ystävyyden juhlamenot kieltää
Ja hellän haastelon ja sananvaihdon,
Mi pitkäst' eroajast' olis hauskaa.
Suo, Jumal', aikaa näihin lemmen juhliin!
Hyvästi! — Onnea ja rohkeutta!
RICHMOND.
Leiriinsä hänet viekää, hyvät loordit.
Nukahtaa koitan raskailt' aatoksilta,
Jott' aamull' uni lyijyinen ei painais,
Kun voiton siivillä mun tulee nousta.
Hyv' yötä vielä kerran, hyvät loordit!