ANNA.
Sen saat sa tietää vasta.
GLOSTER.
Siis toivoako saanen?
ANNA.
Sen kaikki saavat, toivon.
GLOSTER.
Tää sormus ota multa.
ANNA.
Ken ottaa, viel' ei anna.
(Panee sormuksen sormeensa.)
GLOSTER.
Niin kuin tää sormus sormeasi kiertää,
Poveskin sydän-raukkaseni kietoo!
Kumpaakin helli, kumpikin on sinun.
Ja jos suot ihastuneen orja-raukan
Sun sulokädestäsi armon pyytää,
Niin ijäks hänen onnensa sa turvaat.
ANNA.
Mik' on se?
GLOSTER.
Että tämän surun toimen
Jätätte hälle, jolla enemmän
On syytä suruun, sekä Crosby-placeen
Menette oiti; Chertseyn luostariin kun
Pyhillä menoill' olen haudannut
Tään jalon kuninkaan ja hautansakin
Katuman kyynelillä kastellut,
Tapaamaan teitä riennän viipymättä.
Monesta salasyystä rukoilen nyt:
Luvatkaa tämä.
ANNA.
Sydämmestän' aivan.
Ja minua se suurest' ilahduttaa,
Ett' olette näin katumukseen tullut. —
Tressel ja Berkley, mua seuratkaa.