Odotin, että veli York ja äiti
Jo tiellä meitä vastass' olisivat! —
Hyi, tuota Hastings-etanaa, kun sanaa
Ei laita, tulevatko he vai eikö!
(Hastings tulee.)
BUCKINGHAM.
Paraiksi tulee loordi hikipäissä.
PRINSSI.
Terveeksi, loordi! Eikö tule äiti?
HASTINGS.
Jumala tiesi, mut en minä, syytä,
Miks ovat äitinne ja veljennekin
Pyhäkköön paennehet; hellä prinssi
Ois mielellään mua tänne seurannut,
Mut äiti häntä esti kaikin voimin.
BUCKINGHAM.
Hyi, mikä mieletön ja tyhmä teko! —
Kehoittaa voisitteko, kardinaali,
Kuningatarta lähettämään oiti
Veljensä, prinssin, luoksi Yorkin herttuan?
Jos kieltää hän, niin mukaan menkää, Hastings,
Ja poika käsist' äidin riistäkää.
KARDINAALI.
Mylord, jos heikko puhelahjani
Äidiltään Yorkin herttuan voi voittaa,
Tuon hänet heti; mut jos rukouksist'
Ei äiti taivu, varjelkoon mua Herra
Häväisemästä pyhän turvapaikan
Kallista oikeutta! En moista tekis
Ma syntiä, en koko Englannista.
BUCKINGHAM.
Olette liian mahdoton ja jyrkkä,
Liiaksi tunnokas ja vanhoillinen.
Tään ajan julkeudella punnittuna
Pyhyytt' ei loukkaa häneen koskeminen.
Pyhäkön turva aina suodaan niille,
Jotk' ovat teoillaan sen ansainneet
Ja joill' on ymmärrystä sitä pyytää.
Mut prinssi sit' ei ansainnut, ei pyynnyt;
Siis minusta sen turvaa häll' ei ole.
Jos pois sen viet, mik' ei saa missä olla,
Et sillä riko vapautt', oikeutta.
Ma miesten kirkkoturvast' olen kuullut,
Mut lasten kirkkoturvasta — en koskaan.
KARDINAALI.
Minusta tällä kertaa voiton saatte. —
No, Hastings, tuletteko mukaan?
HASTINGS.
Kyllä