NORFOLK.
Jos pettur' olen, Bolingbroke, niin nimeni
Elämänkirjast' ottakoot, mun syöskööt
Maanpakoon taivaastakin, niinkuin täältä!
Mik' olet, taivas tietää sen ja sinä
Ja minä, pian kuningas sen tuntee. —
Hyvästi, valtias! Nyt harhan kaihdan,
Kun kotimaani maailmaan ma vaihdan.
(Menevät.)
KUNINGAS RICHARD.
Silmäisi peilissä ma näen, setä,
Sydämmen murtuneen; tuo murheen näky
Se poikasi pakovuosist' ottaa
Pois neljä. — (Bolingbrokelle.) Kuusi talvikylmää vielä,
Niin taasen kotiin palaat ilomiellä.
BOLINGBROKE.
Kuin pitkä aika mahtuu pieneen sanaan?
Kuninkaan henkäys neljä talvi-rauskaa
Pois pyyhkäisee ja neljä kesää hauskaa.
GAUNT.
Kuningas, kiitos, että isän tähden
Vähensit pojan pakovuodet kuuteen.
Mut pienen hyödyn minä siitä saan.
Ennenkuin nämä kuusi määrävuotta,
Näet, kuita vaihtelee ja matkan päättää,
Mun lamppuni jo sammuu, öljy puuttuu, —
Ja heikko valo ikiyöksi muuttuu;
Lopussa on mun kynttiläni pää,
Ma, kuolon sokko, poikaani en nää.
KUNINGAS RICHARD.
Mont' elinvuotta vielä suodaan sulle.
GAUNT.
Vaan sull' ei hetkeäkään antaa mulle.
Suruilla päiväni voit lyhentää,
Yöt ryöstää, vaan et huoment' ehdättää;
Vakoja uurtamaan voit auttaa aikaa,
Mut rypyn estämiseen sull' ei taikaa;
Sanasi valta voi mun kuolettaa,
Mut kuollutt' ei sun valtas henkiin saa.
KUNINGAS RICHARD.
Täydessä tuumin poikas kartoitettiin,
Ja oma kielesikin siihen suostui.
Miks karsaat tuomiota oikeaa?
GAUNT.
Makea maistaa, karvas sulattaa.
Mun, tuomarin, te tiedustitte mieltä;
Voi, etten saanut haastaa isän kieltä!
Jos vieras ois hän, eikä poika ollut,
Niin lievemp' oisi tuomiokin tullut.
Ma puolenpidon soimaa kaihtaa koitin,
Ja oman henkeni näin tuomioitin.
Ma katsoin, eikö kukaan valittais
Kovuuttani ja sitä vaimentais,
Mut te vain hyväksyitte lausuntoni,
Kun tahtomatta lausuin tuomioni.
KUNINGAS RICHARD (Bolingbrokelle.)
Hyvästi, serkku! — (Gauntille.) Hyvästelkää te
Kuus vuotta maanpakoa saa hän heti.