BOLINGBROKE.
Kuin pitkä täst' on matka Berkley'iin, loordi?
NORTHUMBERLAND.
Mua, hyvä herra, uskokaa,
Tääll' olen Glostershiress' aivan outo.
Koluiset tiet ja suuret, jylhät vuoret
Ikäväks venyttävät peninkulman,
Vaikk' armas haastelunne sokeroitsi
Ja makeutti muikeankin matkan.
Mut arvaan, kuinka Willoughbyn ja Rossin
On kulku pitkä Ravenspurgista
Cotswaldiin asti teidän seuraa vailla,
Jok' on, sen takaan, paljon huventanut
Minulta matkan vastukset ja vaivat;
Mut näiden matkaa sulostuttaa toivo
Etuisuus saavuttaa, jok' on jo mulla,
Ja ilon toivo ei sen vähemp' ilo
Kuin saavutettu toivo; tämä heiltä
Lyhentää matkan, niinkuin mulle tehnyt
On ilo saada seurassanne olla.
BOLINGBROKE.
Vähemmän arvoinen on seurani
Kuin teidän hyvät sananne. Ken tuossa?
(Henrik Percy tulee.)
NORTHUMBERLAND.
Poikani, Henrik Percy: veli Worcester
On hänet lähettänyt, tiesi mistä. —
No, Henrik, kuinka setäsi on laita?
PERCY.
Ma sitä toivoin kuulla teiltä, isä.
NORTHUMBERLAND.
Kuningattaren luona siis ei enää?
PERCY.
Ei, isä, virkasauvansa hän taittoi
Ja läksi hovista ja hajoitti
Kuninkaan huonekunnan.
NORTHUMBERLAND.
Mistä syystä?
Ei siltä kuulunut, kun viimein nähtiin.
PERCY.
Siks että teidät tehtiin petturiksi.
Hän meni Ravenspurgiin tarjomaan
Herefordin herttualle palvelustaan,
Ja lähetti mun Berkley'iin tiedustamaan,
Kuin suuren joukon siellä York on koonnut,
Ja siitä viemään tiedon Ravenspurgiin.