KUNINGAS RICHARD.
Suur' kiitos vaan! Mut toinen teistä mairii,
Se aikeistanne nähdään, toisianne
Maankavalluksesta kun syytätte. —
No, lanko Hereford, mik' on sulla kanne
Thomas Mowbrayta, Norfolkia vastaan?
BOLINGBROKE.
Ensinkin — todistajaks otan taivaan; —
Nöyrästä alamaisen rakkaudesta,
Kuninkaan kallis onni huolenani, —
Vapaana kaikest' ilkivihasta
Teen kanteen tässä ruhtinaani kuullen. —
Nyt, Thomas Mowbray, sinun puolees käännyn;
Tervehdykseni huomaa: minkä lausun
Ruumiini siitä vastaa päällä maan
Tai kirkastettu sielu taivahassa.
Sin' olet petturi ja pilttomies,
Siks liian hyvä, eloon liian huono.
Jot' ihanampi helo ilman täyttää,
Sit' ilkeemmiltä siinä pilvet näyttää.
Ja vielä kerran, tuoden tekos ilmiin,
Sua sanon petturiksi suoraan silmiin.
Näin mitä kieli lausuu, miekka saa,
Jos kuningas niin sallii, vahvistaa.
NORFOLK.
Puheeni kylmyys älköön soimatko
Mun kiivauttani. Ei akkasota,
Ei kahden torakielen herjahuudot
Voi tätä meidän riitaa ratkaista;
On kuumaa veri siitä jäähtyäkseen.
Niin laimeaa ei malttini tok' ole,
Ett' aivan suuttomaksi mykistyisin.
Ensinkin majesteetin vuoks en julkee
Kannustaa puhettani täyteen lentoon;
Se kiltois, kunnes takaisin tuon suuhun
Petoksen työntänyt ois kaksin kerroin,
Kuninkaalliseen vereen katsomatta.
Niin, jos ei valtasukua hän oisi,
Ivaisin häntä, silmiin sylkisin.
Sanoisin konnaks, salapurijaksi,
Varmuudeks vielä etuvoitteen soisin
Ja hänet yltäisin, vaikk' ylös Alppein
Lumiseen huippuhun mun tulis juosta
Tai muuhun seutuun asumattomaan,
Mihin on koskaan uskaltanut britti.
Uskollisuuttani tää seikka tukee:
Kautt' autuuteni, valheita hän lukee.
BOLINGBROKE.
Sa kalvas pelkur', tuossa kintaani!
Kuninkaan heimouden näin ma hylkään
Ja luovun veren syntyoikeudesta,
Jot' arkoo pelkos vain, eik' arvonantos.
Syyn kauhusta jos kunniani pantin
Maast' ottaa vielä voit, niin selkä köyryyn!
Tään kautta sekä kaikkein muidenkin
Ritaris-tapain, miekka vasten miekkaa,
Todistaa tahdon, mitä tässä haastan
Tai mitä herjempää viel' itse keksit.
NORFOLK.
Ma maasta otan sen ja, kautta miekan,
Jok' olalleni ritaruuden laski,
Sun vastaas astun jaloon kohteluun,
Ritaristapain säännöt kaikki täyttäin.
En hengiss' alas astu ratsultain,
Jos syystä petturin ma nimen sain.
KUNINGAS RICHARD.
Mut mitä, lanko, väität Mowbrayn syyksi!
Sen täytyy suuri olla, jos se meidät
Saa hänest' edes aattelemaan pahaa.
BOLINGBROKE.
Min lausun, siitä hengelläni vastaan:
Kahdeksan tuhat noobelia[1] sai hän
Lainoiksi majesteetin sotureille,
Mut ne hän itse halpaan toimeen käytti
Kuin ilki-petturi ja häijy konna.
Sen sanon myös, ja vahvistan sen miekoin
Tässä tai missä vain, maiss' äärimmissä,
Mihinkä koskaan britin silmä yltää,
Ett' on se petos, mit' on tässä maassa
Kuustoista vuotta kudottu ja tehty,
Kaikk', kaikki viekkaan Mowbrayn alkutyötä.
Ma väitän lisäksi — ja senkin kaikki
Tuon kehnon hengellä ma toteen näytän —:
Hän herttua Glosterin on kuoloon syypää;
Tään herkät vastustajat vietellen,
Kuin arka petturi, hän veri virtaan
Upotti tämän viattoman sielun.
Nyt veri tuo, kuin hurskaan Abelin,
Maan kielettömist' onkaloista huutaa
Ja verikostoon ankaraan mua vaatii.
Es'isäin kunniakkaan maineen kautta
Sen teenkin, taikka periköön mun hauta!
KUNINGAS RICHARD.
Sen miehen rohkeus nousee pilviin asti! —
No, Thomas Norfolk, mitä vastaat tuohon?
NORFOLK.
Pois majesteetin kasvot kääntykööt,
Ja hetken aikaa korvans' olkoot kuurot,
Siks että tuolle suvun herjalle
Ma kerron, kuinka jumalat ja hurskaat
Moist' inhoo valhehtijaa.
KUNINGAS RICHARD.
Puoltamaton
On silmäni ja korvani. Jos oisi
Hän veljeni ja vallan perillinen,
Niin kuin hän nyt vain setäni on poika,
Niin valtikkani arvon kautta vannon,
Ett'ei tää pyhän veren heimouskaan
Vois häntä turvata tai oikeudesta
Vähääkään lujaa mieltän' eksyttää.
Kuin sinä, alamaiseni hän on,
Siis puhu suoraan, ole pelvoton!