1. HOVINAINEN. Jos kertoisimme.
KUNINGATAR.
Iloa vai tuskaa!
1. HOVINAINEN. Kumpaakin, rouva.
KUNINGATAR.
Kumpaakaan ei, tyttö;
Sill' ilo, jota olen aivan vailla,
Mua murheesta vain lisää muistuttaisi;
Ja tuska, jota olen aivan täysi,
Vain ilon vajavuutta murhein lisäis.
Ei tarvis toistaa, mitä on jo mulla,
Ja turha valittaa, mit' olen vailla.
1. HOVINAINEN. Siis laulanko?
KUNINGATAR.
Se tee, jos sull' on syytä.
Näkisin mieluummin, ett' itkisit.
1. HOVINAINEN. Kyll' itkisinkin, jos se teitä auttais.
KUNINGATAR.
Ja minä laulaisin, jos auttais itku,
Ja sult' ei tarvis lainaks kyynelt' ottaa.
Mut vait!' Puutarhurit jo tulee. Piiloon,
Pois puiden varjoon! —
(Puutarhuri ja kaksi puutarharenkiä tulee.)
Neulakirjaa vastaan
Suruni panen vetoon, että puhe
On valtiosta. Muutteissa se uho
On yleinen. Käy tuhon eellä tuho.
(Kuningatar ja hovinaiset vetäytyvät syrjään.)
PUUTARHURI.
Nuo sitokaa, nuo veltot aprikoosit,
Jotk' alas rehevällä raskaudellaan
Isäänsä painavat kuin pahat lapset,
Ja pönkittäkää oksat notkuvat. —
Ja sinä, teloittajan lailla latvo
Nuo ylen runsaat versot, jotka liikaa
Kohottaa päätään tasavallassamme:
Tääll' olla täytyy kaikki yhtäläistä. —
Sill' aikaa minä käyn ja juurin kitken
Pois inhan lauhan, joka hyödytönnä
Maan mannon terveilt' imee kukkasilta.