ABOTTI.
Olemme nähneet kurjan näytelmän.
PIISPA.
Vast' alkaa kurjuus. Vasta-syntyvissä
Tään päivän pistos tuntuu ytimissä.
AUMERLE.
Te, hengen miehet, millä keinoin vois
Tään tahran valtiosta pestä pois?
ABOTTI.
Ennenkuin mieleni ma suoraan lausun,
Luvatkaa, pyhän sakramentin kautta,
Hankkeeni haudata, mut toimeen panna.
Mink' ikänänsä minä tuuman keksin.
Näen, ett' on pilvess' aivan otsanne,
Surussa sydän, silmä kyyneleissä.
Nyt iltaiselle! Keinon keksin teille,
Mitenkä koituu onnen päivät meille.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Toweriin johtava katu.
(Kuningatar tulee hovinaisineen.)
KUNINGATAR.
Kuningas tästä käy: tie kulkee tästä
Kamalaan torniin Julius Caesarin;[17]
Piipoveen sen on ylvä Bolingbroke
Mies-poloiseni vangiks tuominnut.
Lepäämme tässä, jos tää vainon maa
Suo levon kuninkaansa puolisolle.
(Kuningas Richard tulee vartijain saattamana.)
Vait! Katsokaa! Ei, älkää katsoko
Ruusuni kuihtumista! Toki nähkää,
Säälistä että kasteeks sulaisitte
Ja lemmen-itkunne hänt' elvyttäisi. —
Sa autio, miss' ennen Troja seisoi,
Sa arvon tähde, kuninkaan vain hauta,
Etk' enää kuningas, sa kaunein maja,
Miks inha suru sinuss' asustaa
Ja ilo vain on olutmajan vieras?
KUNINGAS RICHARD.
Äl' yhdy suruun, älä, kaunis vaimo;
Näin loppuani joudutat. Oi, armas,
Vain entis-oloamme ihanaksi
Kuvaile uneks, josta heränneinä
Nyt näemme, mitä todest' olemme.
Vihaisen pakon valakumppani
Min' olen; sen kanss' olen kuoloon asti
Ruvennut liittoon. Mene sinä Ranskaan,
Siell' yhdy hengelliseen sisarkuntaan.
Taivaassa elo hurskas kruunun voittaa,
Min täällä maailman turhuus vahingoittaa.