FABIO (Lukee.)
"Kautta Herran, rouvaseni, vääryyttä minulle teette ja maailma
saa sen vielä tietää. Vaikka olettekin minut pimeyteen sulkenut
ja jättänyt juopon sukulaisenne hoitoon, niin olen minä kuitenkin
yhtä täydessä järjessä kuin tekin, teidän armonne. Minulla on
teidän oma kirjeenne, jossa kehoitatte minua niin käyttäymään
kuin olen käyttäynyt; ja toivon sillä vielä saavani itselleni
täyttä oikeutta ja teille täyden häpeän. Ajatelkaa minusta
mitä tahdotte. Olen hetkeksi laimin lyönyt velvollisuuteni ja
puhun nyt loukkaantuneena.
Hulluna pidelty
Malvolio."
OLIVIA.
Tuon hänkö kirjoittanut on?
NARRI.
Hän, neiti hyvä.
HERTTUA.
Mut tuo ei juuri hulluudelta tunnu.
OLIVIA.
Vapauta hänet; tänne hänet tuo.
(Fabio menee.)
(Herttualle.) Lähemmin miettien, jos suvaitsette
Mua vaimon asemesta siskoks ottaa,
Niin liitto leimatahan, milloin suotte,
Talossa tässä minun kustillani.
HERTTUA.
Tarjoonne, neiti, kiitoksella suostun. —
(Violalle.) Vapaaksi herranne nyt päästää teidät.
Mut tekemistä palveluksistanne,
Jotk' on niin naisen luonteest' eriävät,
Niin hennokkaille tavoillenne vieraat,
Ja kun jo kauan kutsuitte mua herraks.
Niin tässä käteni: täst' alkaen
Te herranne olette herratar.
OLIVIA.
Ja sisar mulle.
(Fabio palajaa Malvolion kanssa.)
HERTTUA.
Tuoko on se hullu?