VIOLA.
Se laivuri, jok' ensin toi mun rantaan,
Sen tallettaa; mut jonkun jutun vuoksi
Nyt tyrmäss' on hän, johon hänet kätki
Malvolio, tämän neidin seuraherra.
OLIVIA.
Hän oiti hänet irti päästäköön. —
Malvolio tänne tuokaa. — Ah! nyt muistan:
Mies raukka lienee aivan järjiltänsä.
Sekava häire omass' itsessäni
Mun hänen häireens' unhottamaan saattoi. —
(Narri tulet, kirje kädessä, ja Fabio.)
No, kuinka hänen laitansa on, poika?
NARRI. Niin, armollinen neiti, hän torjuu päältään Belsebubia niin hyvin kuin ihminen hänen tilassaan saattaa. Tässä hän lähettää teille kirjeen; olisin jo tänään aamulla sen antanut, mutta koska hullujen epistolat eivät ole mitään evankeliumeja, niin ei siitä suurta väliä, milloin ne perille joutuvat.
OLIVIA.
Avaa se ja lue se.
NARRI.
Nyt saatte hyvää sielun rakennusta, kun narri esittelee hullua. —
(Lukee.) "Kautta Herran, rouvaseni," —
OLIVIA.
Mitä? Oletko hullu?
NARRI. En, rouvaseni, minä vaan luen hulluja; jos haluatte, armollinen neiti, asianmukaista esittelyä, niin pitää siinä olla ääntä.
OLIVIA.
Lue nyt järkevästi.
NARRI. Niin teenkin, madonna; jos hänen järkeään on järkevästi luettava, niin on sitä luettava juuri näin. Siis, hyvä prinsessa, korvat auki ja kuunnelkaa.
OLIVIA.
Lukekaa te, Fabio.