OLIVIA.
Mitä siihen sanotte, Malvolio?
MALVOLIO. Ihmettelen, että teidän armoanne huvittaa mokoma mehuton raukka. Näin hänen tässä taannoin joutuvan alakynteen tavallisen narrin rinnalla, jossa ei ole enemmän ajua kuin pölkyssä. Nähkääs, hän on jo aivonsa hukannut; jos ette naura ja anna hänelle aihetta, niin on hänellä kapula suussa. Toden totta, ne järki-ihmiset, jotka tuontapaisille palkkanarreille vaan nauraa kikottavat, eivät ole narrien narreja paremmat.
OLIVIA. Oi, Malvolio, te podette itserakkautta, ja pilaantunut maininne nirsottelee. Se, joka on jalo, viaton ja puhdas mieleltään, pitää pallina sen, minkä te luulette tykinluodiksi. Ei etuoikeutettu narri parjaa sillä, että hän sättii, eikä tunnustettu järkimies säti sillä, että hän moittii.
NARRI.
Mercurius suokoon sulle valheen lahjan, koska puhut hyvää narreista!
(Maria palajaa.)
MARIA. Armollinen neiti, tuolla on ovella nuori herra, joka haluaa teitä puhutella.
OLIVIA.
Herttuan lähettiläs, eikö niin?
MARIA.
En tiedä, neiti; se on kaunis nuori mies, mukana loistava seurue.
OLIVIA.
Kuka väestäni häntä siellä pidättää?
MARIA.
Herra Topias, sukulaisenne.