OLIVIA. Onko herranne antanut teille toimeksi hieroa kauppaa kasvojeni kanssa? Nyt olette joutunut pois tekstistänne. Vedän kuitenkin syrjään tämän verhon ja näytän teille maalauksen. Katsokaa, herraseni, tämän näköinen olin tällä hetkellä. Onhan se hyvää työtä, eikö niin?
VIOLA.
Erinomaisen hyvää, jos kaikki on Jumalan työtä.
OLIVIA.
Väri on puhdasta, herraseni; se kestää ilmat ja sateet.
VIOLA.
Oi, kauneus, jonka valkean ja punan
Sovitti luonnon hieno taitokäsi?
Olette, neiti, julmin elävistä,
Jos nämä sulonne te hautaan viette,
Mukausta jättämättä maailmalle.
OLIVIA. Oi, herraseni, niin kovasydamminen en aio olla. Aion antaa erityisiä luetteloja kauneudestani; teetän kalukirjan, ja jokainen pienin kappale ja parseili on testamenttiini liitettävä, niinkuin: item, kaksi huulta, välttävän punaista; item, kaksi vaaleansinistä silmää ja niihin kuuluvat luomet; item, yksi kaula, yksi leuka, ja niin edespäin. Onko teidät lähetetty tänne arviomieheksi?
VIOLA.
Mik' olette, nyt näen: ylen ylväs;
Mut olkaa vaikka lempo, kaunis ootte.
Teit' isäntäni lempii; moinen lempi
On maksettava, vaikka oisittekin
Kauneuden helmi.
OLIVIA.
Mikä lempens' ilme?
VIOLA.
Rukoukset, palvehet ja kyyneltulvat,
Huokausten jyrinät ja voihkan leimut.
OLIVIA.
Hän tuntee mun; hänt' en voi lempiä;
Mut, luulen, hän on kunnon mies, ja tiedän,
Ylevä, rikas, puhdas nuorukainen,
Maineikas, uljas, oppinut ja aulis,
Ja luonnonlahjoiltaan ja olennoltaan
Ihannes mies; mut hänt' en minä lemmi,
Se hänen oisi tullut aikaa nähdä.
VIOLA.
Jos minä teitä lempisin kuin hän,
Niin hiukuvana, kuolontuskaisena,
En kieltoanne ymmärtäis; en siinä
Näkisi mieltä.