Olivian puutarha.
(Olivia ja Maria tulevat.)
OLIVIA.
Hakemaan häntä panin; jos hän tulee,
Niin kuinka juhlitan ja kestään häntä?
Helpompi nuorta ostaa on kuin kärttää.
Vaan liian lujaa puhun. —
Miss' on Malvolio? — Hän on vakaa, sievä
Ja tähän toimeen sangen sopiva. —
Miss' on Malvolio?
MARIA.
Tulee kohta, neiti.
Hän on niin kumma: vimmattu on varmaan.
OLIVIA.
Mitä ma kuulen? Raivoaako?
MARIA.
Eikä;
Hymyilee vaan. Mut, armo, paras teidän
Ois pitää vahti varalta; se miesi
On varmaan järjiltään.
OLIVIA.
Tuo hänet tänne. —
Min' olen vimmattu kuin hän, jos rinnan
Asetat iloisen ja synkän vimman. —
(Malvolio tulee.)
Malvolio, kuinka voit?
MALVOLIO (hymyilee hupsumaisesti).
Ihana neiti, he, he!
OLIVIA.
Hymyiletkö?
Tosissa mielin sinut kutsutin.
MALVOLIO. Tosissako, neiti? Minä se voisin olla tosissani. Ne vaikuttavat, nuo ristipolukset, jonkinlaista veren tyrehtymistä. Vaan mitäpä siitä! Jos vaan yhden silmä niistä tykkää, niin voin sanoa, niinkuin sonetissa sangen sievästi sanotaan: "jos yksi tykkää, niin kaikki tykkää."
OLIVIA.
Kuinka voit, ystävä? Kuinka on sinun laitasi?