OLIVIA.
Onneniko taattu?
MALVOLIO.
"Jos et, niin jää ijäti käskyläiseksi."
OLIVIA.
Mutta tuohan on aivan mätäkuun hulluutta!
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA.
Armollinen neiti, herttua Orsinon nuori herraspoika on nyt täällä.
Työllä ja vaivalla sain hänet palaamaan. Hän odottaa teidän armonne
käskyjä.
OLIVIA. Tulen heti. (Palvelija menee.) Maria hyvä, katso, että tätä miestä pidetään silmällä. Missä on Topias serkku? Laita, että jotkut väestäni pitävät hänestä tarkkaa vaaria. En puolista myötäjäisistäni soisi hänelle mitään pahaa tapahtuvan.
(Olivia ja Maria menevät.)
MALVOLIO. Oh hoo! Joko nyt tulette likelle? Ei sen halvempi mies kuin herra Topias on pitävä silmällä minua. Ihan täsmälleen niinkuin kirjeessä sanotaan! Hän lähettää hänet ehdollaan, että saisin häntä tylysti kohdella; sillä siihen hän minua kirjeessään kehoittaa. "Luo päältäsi nöyrä verhosi", sanoo hän — "ole ynseä sukulaiselle, äkeä palvelijoille, — anna kielesi kajahutella valtioviisautta, tavoittele ominaista käytöstapaa"; — josta johdonmukaisesti seuraa laatu ja keino, niinkuin: vakava muoto, arvokas ryhti, verkkainen puhe, niinkuin ylhäisten on tapa, ja niin edespäin. Olen hänet ansaan saanut; vaan se on Jupiterin työtä, ja Jupiter tehköön minut kiitolliseksi! Ja nyt, täältä lähtiessään: "katso, että pidetään silmällä tuota miestä." Miestä! Ei Malvoliota, ei virkanimeäni, vaan miestä. Kaikki käy niin toisiinsa, ett'ei hivenen hiuketta, ei hivenen hiventäkään, ei haittaa, ei uskomatonta eikä epäilyttävää seikkaa. — Mitä sanoa siihen? Ei voi olla mitään, joka voisi asettua minun ja toiveitteni täyden menestyksen väliin. Niin, niin, Jupiter tämän on tehnyt, enkä minä ja siitä hänelle kiitos.
(Maria, herra Topias Räihä ja Fabio tulevat.)
HERRA TOPIAS. Mihin hän on joutunut, taivasten nimessä? Vaikka kaikki perkeleet helvetissä olisivat yhteen ahtauneet, ja itse Legio häntä riivaisi, niin tahdon sittenkin häntä puhutella.