FABIO. Tässä hän on, tässä hän on. Kuinka on laitanne, ystävä? Kuinka on laitanne, mies?
MALVOLIO.
Pois tiehenne! Viralta teidät panen. Tahdon nauttia yksinäisyyttäni.
Menkää!
MARIA. Kuulkaas, kuinka koleasti se paholainen hänessä puhuu! Enkö sitä sanonut? — Herra Topias, armollinen neiti käskee teitä pitämään häntä silmällä.
MALVOLIO.
Ahaa! Käskeekö hän sitä?
HERRA TOPIAS. No, no! No, no! Hiljaa! Hiljaa! Hänen kanssaan pitää sävyisästi menetellä. Annas, kun minä! — Kuinka voitte, Malvolio? Kuinka teidän on laita? Kas niin, mies, seiso perkelettä vastaan: muista, että hän on ihmiskunnan vihollinen.
MALVOLIO.
Tiedättekö, mitä sanotte?
MARIA. Nähkääs nyt! Kun puhutte pahaa perkeleestä, kuinka hän siitä sydämystyy! Jumalan tähden, että hän ei vaan ole noiduttu!
FABIO.
Laittakaa hänen vettänsä noita-akalle.
MARIA. Niin tietysti, ja se on tapahtuva huomispäivän aamuna, niin totta kuin elän. Neiti ei tahtoisi häntä menettää niistäkään hinnasta.
MALVOLIO.
Niinkö, mamselli?