FABIO. Tuossa hän tulee sisarenne tyttären kanssa. Syrjään, kunnes hän on sanonut jäähyväiset, ja sitten heti hänen jälkeensä!
HERRA TOPIAS.
Minä sill'aikaa tuumin oikein pöyristyttävää vaatimapuhetta.
(Herra Topias Räihä, Fabio ja Maria menevät.)
(Olivia ja Viola tulevat.)
OLIVIA.
Jo sanoin liikaa kivisydämmelle,
Paljastain maltitonna kunniani.
Sisäinen ääni tätä vikaa moittii,
Mut vika tuo niin valtavan on vahva,
Ett' ihan ilkkuilee vaan moittehille.
VIOLA.
Mut sama, kuin on teidän mielenkiihkon,
On minun valtiaani tuskan laita.
OLIVIA.
Kas, tässä kalleus: kuvani on siinä;
Se ottakaa, se teit' ei kielin häiri.
Mut pyydän: tulkaa jälleen huomenna.
Mit' anoisitte, jota kieltäisin ma,
Jos kunniani vaan ei sitä kiellä?
VIOLA.
Vain yhtä: sydäntänne herralleni.
OLIVIA.
Kuin voin sen kunnialla hälle antaa,
Mink' annoin teille?
VIOLA.
Takaisin sen annan.
OLIVIA.
Huomenna siis. Hyvästi! Jos noin soma
On kiusaaja, niin olen hornan oma.