ANTONIO.
Erehdytte, herra.
1:NEN OIKEUDENPALVELIJA.
En vähääkään; ma hyvin teidät tunnen,
Vaikk'ei nyt teillä reuhkaa ole päässä. —
Pois vaan! Hän tietää, että hänet tunnen.
ANTONIO.
Totella täytyy. — (Violalle.) Tään nyt siitä sain,
Kun etsin teitä. Vaan ei auta mikään,
Tää kestää täytyy mun. Nyt mitä teette?
Mun pakko teilt' on pyytää kukkaroni.
Enemmän se mua vaivaa, ett'en teitä
Nyt auttaa voi, kuin että itse kärsin.
Te hämmästytte; mutta huolet' olkaa.
2:NEN OIKEUDENPALVELIJA. Pois matkaan, herra.
ANTONIO.
Mun täytyy saada osa rahoistani.
VIOLA.
Rahoista, herra? Mistä rahoista?
Hyvyydestä, jot' osoititte mulle,
Ja nykyist' ahtauttanne säälien,
Vähistä varoistani teille antaa
Voin pienen lainan; paljo mull' ei ole,
Mut pannaan tasajakoon varat kaikki;
Kas, tuossa puolet.
ANTONIO.
Kiellättekö minut?
Kuin? Töillänikö imartaa mun täytyy?
Oi, älkää kurjuuttani kiusatko,
Jott'ei niin halpaan tekoon se mua saata,
Ett' alan huomauttaa, mitä hyvää
Min' olen teille tehnyt.
VIOLA.
Sit' en tunne,
En tunne ääntänne, en kasvojanne.
Enemmän vihaan kiittämättömyyttä
Kuin valheen ylpeyttä, viinan korskaa
Tai muuta pahetta, jonk' inha myrkky
Veremme heikon valtaa.
ANTONIO.
Taivaan taatto!
2:NEN OIKEUDENPALVELIJA. Pois matkaan, herra!