ANTONIO.
Yksi sana vielä!
Tuon nuorukaisen, jonka tässä näette,
Puoleksi surman kidasta ma kiskoin
Ja lemmen pyhyydellä häntä vaalin;
Ja tuota kuvaa, joka ihaninta
Lupaavan näytti, minä jumaloitsin.
1:NEN OIKEUDENPALVELIJA. Se meit' ei koske. Aika joutuu. Matkaan!
ANTONIO.
Mut voi, kuin halvaks muuttui jumalani!
Häväisit hyvän muotosi, Sebastian.
Luonnoss' ei tahraa, sen vain sydän tuo,
Ei rumaa muu kuin minkä häijyys luo.
Hyve on kaunis; pahe kaunisteltu
Vain tyhjä arkku, päältä kirjaeltu.
1:NEN OIKEUDENPALVELIJA. Mies hulluilee: pois matkaan! Tulkaa, herra.
ANTONIO.
Mukaanne tulen.
(Oikeudenpalvelijat ja Antonio menevät.)
VIOLA.
Niin sanat hältä virtaa kiihkeinä,
Ett' itseensä hän uskoo; niin en minä.
Toteudu luulo, että minua
Pitävät, kallis veikko, sinuna!
HERRA TOPIAS. Tänne, ritari! Tänne, Fabio! Nyt lyömme tuumamme yhteen ja keksimme jonkin viisaan neuvon.
VIOLA.
"Sebastian" hän sanoi; veljen kuvan
Ma tunnen peilistäni heijastuvan;
Mun kaltaiseni olikin hän vainen,
Ja tapa, puku, käytös samanlainen.
Vain häntä matkin. Näin jos on, niin myrsky
Suloinen on, ja maire meren tyrsky.
(Menee.)