LAFEU.
Minä takaan puolestani: olet sekä veijari että narri.
NARRI.
Nöyrin palvelijanne.
LAFEU.
Ei, ei, ei!
NARRI. No, herra hyvä, jos en voi teitä palvella niin voin palvella yhtä suurta prinssiä kuin te olette.
LAFEU.
Ketä sitte? Ranskalaistako?
NARRI. Hänellä on kyllä englantilainen nimi; mutta naama hänellä on paljoa kuumempi Ranskassa kuin täällä.
LAFEU.
Mikä prinssi se on?
NARRI.
Musta prinssi; alias, pimeyden ruhtinas; alias, perkele.
LAFEU. Vaiti! Tuossa saat kukkaroni. En siksi sitä anna, että tahtoisin sinut luovuttaa herrastasi: palvele häntä vain aina.
NARRI. Minä olen metsäseutulainen, ja olen aina rakastanut suurta pystyvalkeata; ja se herra, josta puhun, hän ei säästä poltaksia. Mutta, totta puhuen, hän on maailman ruhtinas, ja aatelisto pysyköön hänen hovissaan. Minä tyydyn taloon, jossa on ahdas portti, joka, kuulemma, on liian kaita suurten kuljettavaksi; muutamat, jotka nöyryyttävät itsensä, voivat siitä mahtua; mutta useimmat ovat liian viluisia ja hemmoteltuja, ja ne etsivät sitä kukitettua tietä, joka vie avaralle portille ja sille suurelle takkavalkealle.