PAROLLES.
Armollinen herra, minä olen mies, jota onnetar on julmasti kynsinyt.
LAFEU. Mitä minä siihen voin? Nyt on liian myöhäistä leikellä hänen kynsiään. Mitä koirankuria olette onnettarelle tehnyt, koska hän teitä on kynsinyt, hän, joka muuten on niin hyvä rouva, eikä salli konnien kauan turvissaan lihota? Tuossa teille pikku-markkanen. Antakaa lain palvelijain sovittaa teidät onnettaren kanssa; minulla on muuta tehtävää.
PAROLLES.
Rukoilen, teidän armonne, kuulkaa vain yksi ainoa sana.
LAFEU.
Kerjäätte kai vieläkin ropoa; tuossa sen saatte; säästäkää sananne.
PAROLLES.
Minun nimeni, armollinen herra, on Parolles.
LAFEU. Kerjäätte siis enemmän kuin yhtä sanaa. — Tuhat tulimmaista! Kätesi tänne! — Kuinka on rummun laita?
PAROLLES.
Oi, armollinen herra! Te se ensimmäisenä minut löysitte.
LAFEU.
Minäkö, todellakin? Ja minä se ensimmäisenä sinut hukkasin.
PAROLLES. Teidän vallassanne, hyvä herra, on saattaa minut armoihin, kun saatoitte minut siitä poiskin.
LAFEU. Hyi, häpeä, konna! Sysäätkö minulle yhtä haavaa Jumalan ja paholaisen tehtävät? Toinen saattaa sinut armontilaan, toinen saattaa sinut siitä pois. (Torventoitauksia kuuluu.) Kuningas tulee; tunnen hänen torvensa. — Kysy myöhemmin minua, mies. Puhelin sinusta eilen illalla. Vaikka oletkin narri ja lurjus, niin pitää sinun toki saada syömistä. Tule mukaani.