LAPSI.
Verinen, uljas, luja ollos! Voittaa
Äl' ihmisvoiman anna: vahingoittaa
Ei Macbethia vaimon luoma voi.
(Katoaa.)
MACBETH.
Siis elä, Macduff! Miks sua pelkäisin ma?
Vaan jotta varmuus varmemp' ois, niin liittoon
Pakoitan salliman: sin' et saa elää;
Näin kalvaan pelkon' valheeks teen ja nukun
Jyrystä huolimatta. —
(Ukkosen jylinää. Kattilasta nousee lapsi,
kruunu päässä ja puu kädessä.)
Mikä tuo?
Kuin kuninkuuden taimi kohoaa se,
Ja majesteetin seppele ja kruunu
Sen lapsen päässä on.
NOIDAT.
Vait vaan, ja kuule!
Kruunupää lapsi. Ole ylväs, rohkea kuin jalopeura;
Ei vaino, ei kapina, ei salaseura
Sun mitään voi: Macbeth ei sorru ennen,
Kuin Dunsinanin vuorta ylös mennen
Birnamin metsä kulkee.
(Katoaa.)
MACBETH.
Sit' et nää.
Puun juurineen ken maasta hellittää?
Ken metsän pestaa? Hauska enne! Et sä,
Kapina, päätäs nosta, kunnes metsä
Birnamin nousee. Macbeth mahdissaan
Viel' elää eikä ennen aikojaan
Veroa tuoneen maksa. — Mieli palaa
Tok' yhtä kuulla; tietonneko alaa
Se lie, niin sanokaatte: kuninkaiksi
Tuleeko täällä Banquon lapset koskaan?
NOIDAT.
Äl' enää kysy!
MACBETH.
Varmuutta ma tahdon.
Jos kiellätten sen multa, kirous teitä
Ikuinen kohdatkoon! Mun tietää suokaa —
(Soittoa kuuluu.)
Miks vajoaapi kattila? Mit' ääntä?
1 NOITA. Esiin!