2 NOITA. Esiin!
3 NOITA. Esiin!
KAIKKI.
Ei! Häntä vaivatkaa,
Tulkaa, varjot, ja haihtukaa!
(Kahdeksan kuninkaan haamua kulkee perätysten ohi,
viimeisen kädessä peili; niiden jäljissä Banquo.)
MACBETH.
Sa liiaks olet Banquon haamun lainen.
Pois! Silmät multa kruunus syö! — Ja tukkas,
Sa toinen kruunupää, on samanmoinen, —
Ja samanmoinen kolmas! — Häijyt velhot,
Mit' on tää? — Vielä neljäs! — Sammu, silmä!
Haa! Tuomiopäivähänkö tätä kestää?
Viel' yksi? — Seitsemäs? — Oi, riittää, riittää! —
Ja vielä kahdeksas, ja sillä peili,
Joss' ompi monta vielä: muutamilla
Kaks omenaa ja kolme valtikkaa.
Hirmuinen näky — Totta on se, näen mä:
Verinen Banquo hymyilee ja heitä
Osoittaa jälkeisikseen. — Onko niin?
1 NOITA.
Niin aivan on. — Mut mikä syy,
Kun Macbeth noin nyt ällistyy?
Hei, tulkaa, siskot: taiallamme
Iloiseks hänet saattakaamme!
Ma ilman loihdin soittamaan;
Hei, piirihin nyt tanssimaan!
Kuningas kiittänee, kun koimme
Hänt' ilahuttaa miten voimme.
(Soitantoa. Noidat tanssivat ja katoavat.)
MACBETH.
Miss' on he? Poissa? — Kalenteriss' olkoon
Ijäti kirottu tää turman hetki! —
Sisähän sieltä!
(Lenox tulee.)
LENOX.
Mitä suvaitsette?