NUORI SIWARD.
Nimeä korvalleni ilkeämpää
Ei mainita vois perkelekään.
MACBETH.
Eikä
Peloittavampaa.
NUORI SIWARD.
Sen sa valhettelet,
Kirottu julmus! Miekallani valheeks
Sen todistan.
(Taistelevat ja nuori Siward kaatuu.)
MACBETH.
Sin' olit vaimon luoma. —
Aseille nauran vaan ja ilkun säilää,
Mi vaimon luoman miehen käessä häilää.
(Lähtee.)
(Miekankalsketta. Macduff tulee.)
MACDUFF.
Se tuoll' on melu. — Näytä kasvos, julmus!
Jos muu kuin minun miekkani sun surmaa,
Niin vaimon, lasten haamuilt' en saa rauhaa.
Nuo kerni-raukat jääkööt: heillä keihäs
Kädessä palkast' on. Sua, Macbeth, etsin!
Ma muuten terin ehjin miekan kätken
Taas työttömänä tuppeen. — Tuolla lienet:
Tuo kova kalske ilmaisee, ett' ompi
Siell' ylhäisiä. Voi, jos hänet saisin:
Muut' en sult', onni, pyydä!
(Lähtee. Miekankalsketta.)
(Malcolm ja Siward-vanhus tulevat.)
SIWARD.
Tänne, prinssi! —
Hyvällä linna antaunut on.
Tyrannin väki kahden puolin sotii,
Ja uljaast' ottelevat jalot thanit.
Jo päiv' on meidän puolellamme; vähän
On enää tehtävätä.
MALCOLM.
Rinnallamme
Vihollisia sotii.