Kolmas kohtaus.
Toinen kulma samaa metsää.
(Siera ja Kaisa tulevat; Jaques etäämpänä tarkkaa heitä.)
SIERA. Tule joutuin, Kaisuseni; minä kokoon vohlasi, Kaisu. Sano, Kaisu, vieläkö minusta pidät? Miellyttääkö sinua halpa olentoni?
KAISA. Olentonne? Herra varjelkoon! Mikä olento?
SIERA. Minä elostelen täällä sinun ja kuttujen kanssa, niinkuin tuo runoilijoista paras kipakoitsija, tuo kunnon Ovidius, eleli gööttien parissa.
JAQUES (syrjään). Mikä huonosti majoitettu oppitieto! Huonompi kuin Jupiter olkikaton alla!
SIERA. Kun toisen runoja ei ymmärretä, kun toisen älynlentoa ei säestä tuo näppärä lapsi Ymmärrys, niin tämä on ihmiselle pahempi kolaus kuin suuri lasku pienessä kapakassa. — Soisin tosiaankin, että jumalat olisivat sinun luoneet runolliseksi.
KAISA. En tiedä mitä runollinen on. Onko se jotakin kunniallista sanoissa ja töissä? Onko se jotakin todellista?
SIERA. Ei, totta totisesti; sillä todellisimmat runoilijat ovat suurimpia sepustelijoita; ja rakastajat ne ovat runollisuuteen taipuvaisia, ja mitä he runoksi vannovat, sitä voi sanoa heidän rakastajina sepustelevan.
KAISA. Soisitteko kuitenkin, että jumalat olisivat minun luoneet runolliseksi.