TRINCULO. Luulin hänet ukkosen lyömäksi. — Mutta etkö sinä olekaan hukkunut, Stephano? Toivonpa, ett'et ole hukkunut. Onko rajuilma jo loppuun rajunnut? Minä näet pelkäsin rajuilmaa ja menin piiloon tämän kuolleen epäsikiön vaipan alle. Oletko todellakin elossa, Stephano? Oi, Stephano, kaksi neapelilaista on siis pelastunut!
STEPHANO. Älä, hyvä ystävä, minua noin vääntele ja kääntele: vatsani ei ole varsin luotettava.
CALIBAN.
Väkeä somaa, henkiä jos vaan ei.
Tuo kelpo jumala on, taivaallista
On hällä juomaa. Häntä kumarran.
STEPHANO. Kuinka sinä pelastuit? Ja kuinka tänne tulit? Tuon lekkerin kautta vanno, kuinka tulit tänne. Minä pelastuin viinitynnyrin avulla, jonka merimiehet heittivät laivasta mereen; sen vannon tämän lekkerin kautta, jonka itse omin käsin puunkuoresta tein, kun aallot mun rantaan viskasivat.
CALIBAN. Minä tuon lekkerin kautta vannon olevani uskollinen alamaisesi, sillä se juoma ei ole maallista juomaa.
STEPHANO. Kas tuossa, vanno nyt: kuinka pelastuit?
TRINCULO. Uin rantaan niinkuin ankka; osaan näet uida niinkuin ankka, sen vannon.
STEPHANO. Kas tuossa, suutele kirjaa! Jos kohta osaatkin uida niinkuin ankka, niin olet kuitenkin hanheksi luotu.
TRINCULO. Oi, Stephano, onko sulla vielä tätä tämmöistä?
STEPHANO. On, kokonainen tynnyrillinen! Kellarini on tuolla merenrannalla kalliossa, siellä minä talletan viinini. — No, sinä kuuntuoma, miten on kuumeesi laita?