STEPHANO. Vaivainen kuningas minusta olisi tullut.
ALONZO (osoittaen Calibania).
Noin kummaa otusta en ole nähnyt.
PROSPERO.
Hän yhtä törkeä on tavoiltansa
Kuin muodoltaan. — Majaani mene, konna!
Vie myötä seurasi! Se puhtaaks siisti,
Jos anteeksiantamusta multa toivot.
CALIBAN.
Käskynne täytän; tästälähin tahdon
Anoa armoa ja viisastua.
Mua senkin hölmöä, kun jumalaksi
Tuon juopon luulin ja tuot' aasinpäätä
Kun kumartelin.
PROSPERO.
Matkaan!
ALONZO.
Pois! Ja viekää
Tuo romu sinne, mistä saitte sen.
SEBASTIAN.
Tai oikeammin: mistä varastitte.
(Caliban, Stephano ja Trinculo poistuvat.)
PROSPERO.
Kuningas, pyydän teitä seuroinenne
Majaani halpaan, siellä lepäämään
Tään yhden yön; siit' osan aion viettää
Puheilla moisill', että aika teiltä
Piankin kuluu; elämäni tarun,
Sen vaiheet kaikki tänne tultuani
Ma teille kerron. Huomenelta teitä
Laivaanne seuraan; siitä Neapeliin,
Joss' aion näiden rakastettujemme
Hääjuhlan vieton nähdä; sieltä sitten
Palajan Milanooni, jossa hauta
On joka kolmas ajatukseni.
ALONZO.
Haluan elämänne tarun kuulla;
Se korvaan eriskummaisena soinee.
PROSPERO.
Kaikk' ilmi tuon; ja tyyntä matkaa teille,
Myötäistä tuulta lupaan, täydet purjeet,
Ett' uljaan laivastonne saavutatte. —
(Syrjään.)
Ariel, kyyhkyni, se sun jää työkses.
Sitt' alkutilaas palaa; ole vapaa!
Hyvästi jää! — Ma pyydän, käykää majaan!
(Menevät.)
Epiloogi.
Prosperon lausuma.
Mahtini nyt mennyt on;
Taas min' olen voimaton.
Teidän riippuu lemmestänne,
Täytyykö mun jäädä tänne.
Nyt kun sain ma maani jällen,
Anteeks annoin pettäjällen',
Älkää te mun suoko tähän
Saareen jäädä nääntymähän,
Vaan irrotelkaa kahlettain
Käsin hellin taputtain.
Jos en hyvää suosi-tuulta
Purjeisiini saa, niin multa
Kaikk' on ollut joutavaa.
Mahtian' en enää saa,
Henkiäkään mull' ei laisin,
Joilla teidät lumoaisin.
Epätoivoon joudun aivan,
Jos ei rukous mulle taivaan
Voita armoa ja tästä
Mua päästä pälkähästä.
Siis, jos teill' on armon toivo vakaa,
Hellyyttä nyt mulle osottakaa!