"Raita, raita, raita" —
Hän oli puhdas; hän sua lempi, julmus!
Nimessä autuuteni, totta puhun!
Puhuen mitä mietin, kuolen — kuolen.
(Kuolee.)
OTHELLO.
Huoneessa tääll' on toinen miekka mulla;
Se Spaniast' on ja jäissä karkaistu.
Täss' on se, tässä! — Ulos tahdon, setä.
GRATIANO (ulkona).
Yritäs vaan! saat kalliisti sen maksaa.
Asetta sull' ei ole, alle joudut.
OTHELLO.
Käy sisään sitten, että saan ma haastaa;
Tai miekatta kun olen, päälles karkaan.
GRATIANO (tullen sisään).
No, mitä tahdot?
OTHELLO.
Näät sä, mull' on miekka!
Soturin kupehell' ei ole koskaan
Parempaa nähty. Muistan päivän, jolloin
Käs'varsi pieni tää ja tämä miekka
Sata kertaa suuremmatkin esteet voitti
Kuin tuo sun vastukses. — Vaan turhaa kehun!
Ken kohtalonsa määrää? Nyt ei niin. —
Vaikk' aseiss' olen, älkää peljätkö;
Täss' ompi matkan pää ja tässä määrä
Ja purjehduksen äärimmäinen viitta.
Pelosta taannutteko? Turha pelko!
Othellon rintaa vastaan ruoko pankaa,
Niin väistyy hän. — Ja mihinkä hän menis? —
Oi, miltä näytät nyt? Sa onneton!
Kuin pukus kalvas! Tilillen kun tullaan,
Tuo katsees taivaasta mun sielun' ajaa
Ja perkeleet sen sieppaa. Tyttöseni,
Kylmäkö, kylmä? Niinkuin siveyteskin!
Kirottu konna! — Perkeleet, mua pieskää
Tuot' ihanuutta taivaan näkemästä!
Ajelkaa tuulispäissä! Paahtakaa mua
Rikissä! Tulikuumass' alhossa
Mua virutelkaa! Desdemona kuollut!
Oo, Desdemona! Kuollut! Oo, oo, oo!
(Lodovico, Montano, Cassio kantotuolissa,
Jago vankina, ja sotaherroja tulee.)
LODOVICO.
Miss' on se kiivas, perin kurja mies?
OTHELLO.
Se, jok' Othello oli; tässä olen.