DESDEMONA.
Evätköön taivas,
Ett' ilo, lempi päiviemme kanssa
Ei kilvan kasvais!
OTHELLO.
Amen, armaat vallat! —
Julistaa en voi autuuttani kyllin,
Se tähän jää: täss' iloa on liiaks!
Tuo, tuo,
(Suutelee häntä)
se suurin epäsointu olkoon
Sydämissämme!
JAGO (syrjään).
Hyv' on sointu vielä!
Mut minä säristän tuon soiton kielet,
Niin totta kuin ma olen kunnon mies.
OTHELLO.
Käykäämme linnaan. — Uutisia kuulkaa:
Sota lopuss' on ja Turkki upotettu. —
Kuin voivat vanhat ystävämme täällä? —
Sä, armas, olet Kyproon tervetullut;
Minusta paljon pitävät he täällä.
Oi, kulta, joutavia juttelen:
Mua oma autuus hurmaa. — Jago hyvä,
Käy valkamaan ja tavarani nouda
Ja laivaherra sieltä linnaan käske;
Hän kelpo mies on, tunnustusta vaatii
Hän ansioistaan. — Tule, Desdemona;
Ja vielä kerran: tervetullut Kyproon!
(Othello ja Desdemona seuralaisineen lähtevät.)
JAGO (palvelijalle). Mene oiti valkamaan ja varro mua siellä. — (Rodrigolle.) Käy tänne. Jos olet mies — sillä sanotaan, että pelkuritkin, kun rakastuvat, saavat luonteeseensa jotakin jaloa, jota se synnynnältään on vailla — kuule mua. Luutnantti on tänä yönä linnassa vahdinpidossa; — mutta ensin tulee sinun tietää yksi asia: Desdemona on häneen oikein rakastunut.
RODRIGO.
Häneen! Mahdotonta!
JAGO. Pane sormesi — noin, ja ota oppiaksesi. Huomaa, millä kiihkeydellä hän alussa mauria rakasti, tämä kun osasi kehua ja luonnottomia valheita hänelle ladella; ja ijätikö hän moista lörppäkieltä rakastaisi? Älä, järkevä ystävä, sitä luule. Hänen silmänsä kaipaavat ravintoa; ja mitä iloa hänellä on paholaisen katselemisesta? Kun veri on nautinnoissa raukeaksi käynyt, niin on tarpeen — jotta se taasen tulistuisi ja kylläisyys saisi uutta kiihoitusta — suloinen ulkomuoto, sopusointuisuus ijässä, tavoissa ja ihanuudessa; jota kaikkea mauri on vailla. Näitä välttämättömiä ehtoja kaivatessaan tuntee hänen hieno aistinsa itsensä pettyneeksi, mauri alkaa häntä iljetyttää, innoittaa ja kuottaa; luonto itse ajaa häntä ja pakoittaa uutta valikoimaan. No, ystävä, tämän myönnettyämme, — joka on aivan selvä ja luonnollinen edellytys, — kukapa seisoo tämän onnen portailla niin korkealta kuin Cassio, tuo kielipalko veitikka, siinä vaan tunnokas, että pukeutuu siistin ja siivon käytöksen ulkonaiseen verhoon voidakseen sitä paremmin tyydyttää salaisia, irstaita ja hillittömiä himojansa? Ei kukaan, ei kukaan! Liukas ja viekas veitikka; hyvien tilaisuuksien urkkija; jonka silmä sepittää ja mukailee keinoja, vaikk'ei kelpo keinoja koskaan ole tarjona. Pirullinen konna! Lisäksi se kanalja on sievä ja nuori ja kaikki ne ominaisuudet hänellä, joita tyhmyys ja kypsymätön äly tähystelee. Kirottu konna läpi läpensä! Ja naikko on jo häneen silmänsä iskenyt.
RODRIGO.
En saata tuota vaimosta uskoa; hänellä on aivan hurskas mielenlaatu.
JAGO. Hurskas! Jopa jotakin! Se viini, jota hän juo, on rypäleistä tehtyä. Jos hän olisi hurskas ollut, ei hän olisi mauriin rakastunut. Hurskasta hakkelusta! Etkös nähnyt, miten hän sormillaan hänen kättään kutkutteli? Etkö sitä huomannut?