OTHELLO.
Cassioko niin joutuun täältä läksi?
JAGO.
Kuin? Cassio? Ei suinkaan, sit' en usko;
Rikollisena hän ei pakoon hiipis,
Kun teidät näkee.
OTHELLO.
Hän se oli, luulen.
DESDEMONA.
No, puolisoni, mitä nyt?
Anojan kanssa tässä haastoin, miehen,
Jot' epäsuosiosi maahan sortaa. —
OTHELLO.
Sa ketä tarkoitat?
DESDEMONA.
He, Cassiota,
Luutnanttiasi. Puolisoni armas,
Jos voimaa lemmell' on sua hellyttää,
Niin pyydän, sovi oiti hänen kanssaan.
Jos hän ei tosi-ystäv' ole sulle,
Jok' ehdost' ei, vaan heikkoudesta rikkoi,
En tiedä, kell' on rehelliset kasvot.
Suo hälle virka.
OTHELLO.
Hänkö täältä läksi?
DESDEMONA.
Hän, ja niin murtuneena, että täytyi
Mun tuskist' osaa ottaa kärsimään
Hänt' auttaakseni. — Armas, anteeks hälle!
OTHELLO.
Ei, Desdemonani, ei nyt, vaan toiste.
DESDEMONA.
Pianko?