OTHELLO.
Pikaisimmin, sinun tähtes.
DESDEMONA.
Tänäänkö, iltasella?
OTHELLO.
Ei, ei tänään.
DESDEMONA.
Huomenna, lounas-aikaan?
OTHELLO.
Lounaall' olen
Linnassa silloin sotaherrain kanssa.
DESDEMONA.
Mut illalla, tai tiistain aamulla
Tai päiväll', ehtoolla tai keskiviikkona.
Sano aika vaan; mut yli kolmen päivän
Äl' anna mennä. Tottakin, hän katuu!
Tuo rikos, tavallisen järjen mukaan, —
Jos kohta parhaimmissaan sodan täytyy
Es'merkki näyttää, — tuskin muuta sietää
Kuin pienen nuhteen. Milloin saa hän tulla?
Othello, vastaa! Mitä kummaa voisit
Sa multa pyytää, jot' en antais sulle,
Vaan epäröisin noin! Kuin? Michael Cassio,
Mi kosi puolestas ja monta kertaa,
Kun sinua ma moitin, piti puoltas,
Hänenkö kanss' on sopimus niin raskas?
Tekisin paljon varmaan —
OTHELLO.
Jätä tuo. —
Hän tulkoon milloin tahtoo; sult' en mitään
Ma kiellä.
DESDEMONA.
Uhraust' ei se ole; onpa
Kuin pyytäisin sua käymään sormikkaissa,
Pukeumaan hyvin, syömään vahvaa ruokaa
Tai erityistä huolta pitämään
Sun ruumiistas. Ei, kun on mulla pyyntö,
Joll' oikein tahdon rakkauttas koittaa,
Niinpä sitäpä on vaikea ja työläs
Ja vaarallinen myöntää.
OTHELLO.
Sult' en mitään
Ma kiellä; mutta mull' on pyyntö sulle,
Se täytä: jätä minut hetkeks yksin.
DESDEMONA.
Ma kieltäisinkö? En. Hyvästi, armas!