OTHELLO.
Kyll' osaan itseäni hallita.
JAGO.
Jäähyväiset ma lausun vielä kerran.
(Lähtee.)
OTHELLO.
Tuo sepä tavattoman kelpo mies on,
Kokenut äly, joka tuntee kaikki
Elämän mutkat. Villiks jos käy haukka,
Vaikk' olis sydänsyissäni sen kytkyt,
Vihellän pois sen, ilman tuulten valtaan
Ja onnens' ohjaan. Sikskö, ett' olen musta
Enk' osaa mielin kielin laverrella
Kuin teikarit, tai siks ett' ikä iltaan
Jo alkaa painua — ei paljon sentään —
Hän mennyt on? ma pettynyt? Nyt inho
On lohtuni! Oi, avion kirousta,
Ett' olennot nuo vienot ovat meidän,
Mut niiden sulot ei! Oi, paremp' olla
Sammakkona ja tyrmän tunkast' elää
Kuin muiden käytettäväks antaa soppi
Rakastetustaan! Se on suurten tuskaa;
Heill' etuus huonomp' on kuin alhaisolla;
Se välttämätönt' on kuin kuolema;
Tuo kirous sarvikas jo äidinkohduss'
On meille pantu. Tuoss' on hän. Hän viekas?
Oi, silloin taivas itseänsä pilkkaa!
Sit' en ma usko.
(Desdemona ja Emilia tulevat.)
DESDEMONA.
No, Othello armas!
Sun atrias ja jalot kyprolaiset,
Joit' olet kutsunut, sua odottavat.
OTHELLO.
Ma vääräss' olen.
DESDEMONA.
Niin raukea on äänes. Voitko pahoin?
OTHELLO.
Ma otsassani tuossa vaivan tunnen.
DESDEMONA.
Se valvonnast' on; kyllä siitä pääset,
Kun lujast' otsas sidon; tunnin päästä
On vaiva pois.