JAGO.
Hyvästi!
Mun täytyy mennä: hyödyllist' ei liene
Eik asemani mukaist' esiin nousta
Othelloa vastaan, — niinkuin minun täytyy,
Jos tänne jään; — ei valtio, sen tiedän —
Alentavaa vaikk' onkin tämä hälle —
Voi häntä jättää; syyt niin tärkit tänne
Anoneet hänt' on Kypron sotaa varten,
Jok' edess' on nyt, — että, vaikka kuolis,
Niin sopivaa, kuin hän on, siihen toimeen
Ei saata löytää. Siihen nähden, vaikka
Hänt' inhoan kuin tuskaa helvetin,
Mun sentään, hengenpiteen vuoksi, täytyy
Uskollisuuden lippu nostaa: merkki,
Jok' on vaan merkki. Varmaan häntä löytääksenne
Hakijat "joutsilinnaan" johtakaa;
Siell' olen hänen kanssaan. Hyvästi!
(Lähtee.)
(Brabantio tulee ja palvelijoita, soihdut kädessä.)
BRABANTIO.
Se tott' on, paha kyllä! Hän on poissa.
Mit' inhast' elämästäni nyt jääpi,
On pelkkää katkeruutta. — No, Rodrigo,
Sa mistä hänet näit? — O, häijy tyttö! —
Kuin? Maurin kanssa? — Voi, ett' olen isä!
Kuin hänet tunsit? — Petost' ääretöntä! —
Hän mitä sanoi? — Tulta lisää! — Heimo
Hereille! — Lienevätkö naimisissa?
RODRIGO.
Varmaankin, luulen sen.
BRABANTIO.
O, taivaan taatto!
Kuink' ulos pääs hän? — Veren kavallusta! —
O, isät, älkää tytärtenne mieltä
Töist' arvostelko! — Eikö taikaa, jolla
Voi nuoruuden ja kainouden pettää?
Siit' olettenko lukenut, Rodrigo?
RODRIGO.
Kyll' olen.
BRABANTIO.
Herättäkää veljeni! —
Oi, te jos tytön olisitte saanut! —
Mies tuonne, toinen tuonne! — Tiedättenkö,
Kuin kiinni saisin hänet sekä maurin?
RODRIGO.
Sen luulen tietäväni: kelpo vahti
Minulle suokaa vaan ja mukaan käykää.
BRABANTIO.
Edellä! Joka talon luona huudan;
Voin vaikka käskeäkin. — Miekkoj' oiti!
Yövartijata pari tänne tuokaa. —
Kas niin, Rodrigo; — vaivanne ma maksan.