JAGO.
Ei, malttakaa; salassa teko viel' on.
Ehk' on hän uskollinen. Sanokaapas:
Häll' olettenko joskus liinan nähnyt,
Joss' ompi mansikkaiset kirjaukset?
OTHELLO.
Semmoisen hälle ensi lahjaks annoin.
JAGO.
Sit' en ma tiennyt; mutta semmoisella —
Se hänen oli varmaan — partaansa
Näin Cassion pyyhkivän.
OTHELLO.
Jos se on se, —
JAGO.
Jos se on se, tai jos se vaan on hänen,
Siin' uusi todistus on muiden lisäks.
OTHELLO.
Jos tuhat henkeä sill' orjall' oisi!
Yks liian pien' on, heikko kostolleni.
Nyt näen, ett' on se totta! — Katsos, Jago:
Näin tyhmän lempen' ilmaan puhallan:
Tuoss' on se mennyt!
Nyt hornan ontost' ilmi, musta kosto!
Oi, lempi, valtaistuimes ja kruunus
Pois anna vihan hirmuvaltiaalle!
Poveni, paisu kantamuksestas,
Se käärmeen kieltä on!
JAGO.
Mut malttukaahan!
OTHELLO.
Oi, verta, verta, verta!
JAGO.
He, tyyntykää; viel' ehkä muuttuu mieli.
OTHELLO.
Ei koskaan, Jago. Niinkuin Ponton meri,
Jonk' ikikylmä virta määrätieltään
Ei koskaan pakene, vaan suoraa suuntaa
Propontihin ja Hellespontoon syöksee,
Niin veri-aatosteni tuima kuohu
Ei katso taa, ei pakoo lemmen tyyneen,
Ennenkuin valtava ja laaja kosto
Sen niellyt on.
(Polvistuu.)
Tuon kirjalaen kautta,
Syvästi pyhää valaa kunnioittain,
Sanani vahvistan.