(Cassio lähtee.)
OTHELLO (tulee esiin).
Mitenkä ma hänet murhaan, Jago?
JAGO.
Huomasitteko, kuinka hän nauroi pahalla työllään?
OTHELLO.
Oi, Jago!
JAGO.
Ja näittekö nenäliinan?
OTHELLO.
Oliko se minun?
JAGO. Oli, niin totta kuin tuo käsi on mun! Ja te näitte, minkä verran arvoa hän panee tuohon hupsuun naiseen, teidän vaimoonne! Tämä sen hänelle antoi, ja hän antaa sen jalkavaimolleen.
OTHELLO.
Oi, jos saisin yhdeksän vuotta häntä murhatakseni! — Soma vaimo!
Kaunis vaimo! Ihana vaimo!
JAGO.
Tuo teidän nyt täytyy unhottaa.
OTHELLO. Mädätköön hän, hukkukoon ja menköön helvettiin tänä iltana; sillä elää hän ei saa! Ei, sydämeni on kiveksi muuttunut: kun siihen lyön, niin haavoittaa se käteni. Oi, ihanampaa olentoa ei koko maailmassa ole; hän olisi saattanut keisarinkin kupeella maata ja tätä orjantöihin määrätä!