(Aikoo lähteä.)
LODOVICO.
Tosiaankin nöyrä vaimo!
Takaisin, herra, kutsukaa hän.
OTHELLO.
Rouva!
DESDEMONA.
Mun herrani?
OTHELLO.
No, mitä tahdotten?
LODOVICO.
Ken? Minäkö?
OTHELLO.
Niin, tahdottehan häntä
Takaisin kääntymään. Hän kyllä kääntyy,
Niin, kääntyy, eespäin kulkee, kääntyy taasen;
Ja itkeä hän osaa, itkeä;
Ja, niinkuin sanoitte, hän nöyr' on — nöyrä, —
Erittäin nöyrä! — Itkemistäs jatka! —
On seikka se — Oo, oiva tekotunne! —
Ett' olen kotiin käsketty. — Pois, tiehes!
Sun oiti tuotan. — Käskyä ma kuulen
Ja palajan Venetiaan. — Pois täältä! —
(Desdemona lähtee.)
Saa Cassio paikkani. Ja — — saanko pyytää
Teit' iltaiselle? Tervetullut Kyproon! —
Apinat ja vuohet!
LODOVICO.
Tuoko nyt se mauri,
Mi senaattimme kaikki kaikess' on?
Se jalo henki, jot' ei hurmaa kiihko?
Jonk' uljait' avuja ei onnen keihäs
Voi murtaa eikä sattumuksen nuoli
Lävistää voi?
JAGO.
Hän muuttunut on paljon.
LODOVICO.
Hän onko viisas! Onko järjiltään hän?