DON JUAN. Soma veitikka! Ja kehen? Kehen hän on silmänsä iskenyt?
BORACHIO. He, Heroon Leonaton tyttäreen ja perijään.
DON JUAN. Vai siihen kananpoikaseen! Kuinka sait sen tietää?
BORACHIO. Minun toimenani on huoneiden hajuttaminen, ja paraikaa kun suitsuttelin ummehtunutta suojaa, tulivat prinssi ja Claudio käsityksin ja vakavasti keskustellen. Pujahdin seinäverhon taakse[7] ja sinne kuulin, kuinka sopivat siitä, että prinssin tulisi kosia Heroa itselleen ja, kun oli hänet saanut, antaa hänet kreivi Claudiolle.
DON JUAN. Tule pois, mennään sinne! Tuosta saa mielikarvauteni ravintoa. Tuo nuori tulokas saa kaiken kunnian kukistumisestani; jos voin tehdä hänelle joinkin tavoin kiusaa, niin olen kaikin tavoin onnellinen. Voinko luottaa teihin kumpaankin? Tahdotteko auttaa minua!
CONRAD. Hamaan kuolemaan, armollinen prinssi.
DON JUAN. Mennään siis noihin suuriin pitoihin. Ilo on siellä sitä suurempi, kun minut on nujerrettu. Jospa vain kokki olisi samaa mieltä kuin minä! — Mennäänkö katsomaan, mitä on tehtävää?
BORACHIO. Niinkuin käskette, armollinen herra.
(Menevät.)