ROMEO.
Mik' oiva kyttä! — Kultan' onkin kaunis.
BENVOLIO.
Kultaiseen pilkkaan nopeammin sattuu.
ROMEO.
Sivuitse ammuit! Nuol' ei Cupidon
Käy häneen, mieli Dianan häll' on.
Siveyden vahvass' asussa ei häntä
Satuta lapsen nuoli heikonläntä.
Pois lemmenpyyteen rynnäköt hän työntää
Ja riettaan silmän hyökkäykset, ja helmaans'
Ei vaihda kultaan, joka huiskaan hurmaa.
Oi, sulost' on hän rikas; köyhä vaan,
Kun aarteensa vie kanssaan kuolemaan.
BENVOLIO.
Siis vannoi kieltäyvänsa naimisista?
ROMEO.
Niin, ja se saituus suurt' on tuhlaamista.
Näet, kauneus, jäätyin hänen jäänsä alle.
Ei kauneuttaan suo jälkimaailmalle.
On liian viisas, liian kaunis vain,
Autuuden ansaitakseen tuskillain.
Pois lemmen vannoi hän, ja vala tää
Kun kaikui, kuollutt' elän elämää.
BENVOLIO.
Mua kuule: unhota hänt' ajatella.
ROMEO.
Sano, kuinka ajattelun unohtaisin.
BENVOLIO.
Vapaus silmillesi suo: ne toisiin
Luo kaunokaisiin.
ROMEO.
Ah, se keino hänen,
Tuon valion, vain lisäis viehätystä.
Nuo onnen naamarit, jotk' ihatarten
Saa otsaa suudella, ne mustuudellaan
Tuo mieleen peittämänsä ihanuuden.
Soaistu mies ei unhottaa voi näön
Kallista, hukattua lahjaa. Näytä
Minulle nainen ihanimman kaunis,
Sen kauneus on vaan näyte, joka näyttää
Ken tuota ihanint' on ihanampi.
Hyvästi! Unhotust' et neuvo mulle.
BENVOLIO.
Sen teen, tai kuolen velkapäänä sulle.